Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto 2016
Pitkäjänteistä työtä matkailijoiden houkuttelemiseksi Rovaniemelle ja Lappiin

15.11.2016 14.22
Uutinen
Pitkäjänteistä työtä matkailijoiden houkuttelemiseksi Rovaniemelle ja Lappiin
Visit Rovaniemen Sanna Kärkkäinen ja Rovaniemen kaupungin Esko Lotvonen markkinoivat maailmalla yhdessä Rovaniemeä ja Suomen Lappia. Kuvassa Kuva: Visit Rovaniemi

Suomen puhdas luonto revontulineen ja poroineen sekä joulupukki houkuttelevat vuosittain Rovaniemelle jo lähes puoli miljoonaa yöpymistä rekisteröidyissä majoituskohteissa. Matkustusvirtojen nopeasta kasvamisesta viime vuosina saa kiittää pitkälti Visit Rovaniemeä, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä alueen houkuttelevuuden ja tunnettuuden lisäämiseksi maailmalla. Samalla tehdään tunnetuksi Suomea ja suomalaistuotteita laajemminkin.

– Etenkin aasialaisten matkailijoiden määrä on kääntynyt viimeisen kolmen vuoden aikana jyrkkään kasvuun, iloitsee Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.

Rovaniemestä on onnistuttu rakentamaan vetovoimainen brändi, jonka suosio rakentuu suomalaisen luonnon sekä etenkin Aasiassa kovassa huudossa olevan joulupukin ympärille. Samanaikaisesti matkustamisesta on tullut arkipäivää ja omatoimimatkojen suosio on lähtenyt kovaan kasvuun. Kuluttajat hakevat myös entistä enemmän tietoa matkakohteista verkosta, jossa vahvat matkailubrändit rakentuvat houkuttelevien kuvien ja tarinoiden pohjalta.

– Varsinkin Aasiassa yhä useammat unelmoivat matkasta mystisenä pidettyyn Suomen Lappiin, Kärkkäinen kertoo.

Rovaniemen matkailutoiminnan kulmakivi on kaupungin ja paikallisten yritysten muodostama tiivis yhteisö, jossa pelataan saumattomasti yhteen alueen kehittämisessä ja matkailijoiden houkuttelemisessa. Visit Rovaniemi on 51-prosenttisesti Rovaniemen kaupungin, ja loppuosuus yhteisesti yritysten omistama.

– Kaupungin tehtävä on kehittää aluetta muun muassa kaavoituksen keinoin. Lisäksi teemme Rovaniemeä ja Lappia tunnetuksi maailmalla ja luomme matkailualalla elintärkeitä suhteita, kertoo Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.

Erityisesti Aasiassa bisneksessä tarvitaan viranomaistason vetoapua.

– Yritys voi hyvin pärjätä maailmalla yksin tiettyyn rajaan asti, mutta isompia markkinoita haettaessa viranomaissuhteet ovat välttämättömiä. Kaupunginjohtajakin on välillä lähes joulupukin veroinen nähtävyys, jonka kanssa halutaan ottaa valokuvia joka käänteessä, kaupunginjohtaja naurahtaa.

Esimerkiksi Kiinassa on onnistuttu hyvin suhdetoiminnassa ja yhteistyökuviot lähtevät tänä päivänä usein liikkeelle sieltä tulleesta aloitteesta.

Visit Rovaniemen maailmalla tekemä työ hyödyttää matkailuelinkeinon lisäksi muidenkin alojen suomalaisyrityksiä niiden vientiponnisteluissa.

– Suomi ja puhtaat suomalaistuotteet, kuten ihonhoitotuotteet ja elintarvikkeet sekä esimerkiksi cleantech-osaaminen kiinnostavat maailmalla kovasti, Kärkkäinen kertoo.

Lähitulevaisuudessa matkailuvirrat näyttäisivät voimistuvan entisestään. Visit Rovaniemen tuorein onnistuminen on lokakuun lopulla lanseerattu yhteistyö Kiinan suurimpiin matkapalvelutarjoajiin lukeutuvan Alitripin kanssa. Alitrip rakentaa Suomen Lapin tarjonnasta ensimmäiset omat matkapakettinsa ja suunnittelee lähettävänsä Rovaniemelle vuositasolla jopa 50 000 kiinalaismatkailijaa vuoteen 2020 mennessä.

Toiminta: Rovaniemen kaupunki sekä alueen matkailuyrittäjät tekevät tiivistä yhteistyötä kehittäessään Rovaniemeä matkakohteena sekä houkutellessaan alueelle matkailijoita. Yhteismarkkinoinnista vastaa Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy, eli Visit Rovaniemi.
Toimijat: Visit Rovaniemi, josta 51 prosenttia omistaa Rovaniemen kaupunki, loput 49 prosenttia omistavat yhdessä 170 jäsenyritystä.
Päätehtävät: Yhtiön tehtävänä on vahvistaa Rovaniemen brändiä joulupukin kotikaupunkina, markkinoida Rovaniemeä kansainvälisenä matkakohteena, edistää Rovaniemen näkyvyyttä, vastata alueen matkailuneuvonnasta ja välittää alueen matkailu- ja kokouspalveluita.
Perustamisvuosi: 2006
Matkailuelinkeinon merkitys alueelle: Rovaniemen matkailutuloksi arvioidaan noin 190 miljoonaa euroa. Matkailun aluetaloudellinen vaikutus on noin 230-260 miljoonaa euroa. Matkailun työllistävyys Rovaniemen alueella noin 1100 henkilötyövuotta.
Team Finland -palveluiden käyttö: Finpron Visit Finland on Visit Rovaniemen läheinen yhteistyökumppani, joka auttaa kattotason toimenpitein kansainvälisessä markkinoinnissa ja viestinnässä. TEMin matkailun asiantuntijapalveluilla ja ulkoministeriön edustustoilla on ollut suuri merkitys erityisesti Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Singaporessa toimittaessa.

Lisää aiheesta

Sanna Kärkkäisen viisi vinkkiä kansainvälistymiseen

Katso myös

VNK:n tiedote 15.11.2016: Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnot BlueFors Cryogenicsille, OptoFidelitylle ja Rovaniemen kaupungille sekä Visit Rovaniemelle

Huipputason kylmäosaamista Suomesta maailmalle

Älylaitteiden testaajasta kasvoi teknologiajättien luottokumppani

Kuvia palkintojenjakotilaisuudesta

Video palkinnonsaajien kansainvälistymisvinkeistä